Tätä ohjetta noudatetaan kaikissa Kushin-Kan ry:n harjoitustapahtumissa Myllymäen Luolassa lokakuusta 2020 lähtien. Kushin-Kan ry:n johtokunta seuraa Korona-tautitilanteen kehittymistä ja noudattaa viranomaisten antamia määräyksiä ja ohjeita ja tarvittaessa muuttaa tätä oheistusta.

  1. Harjoituksiin saavat tulla vain täysin oireettomat henkilöt. Ohjaajan tulee tätä valvoa ja muistuttaa harrastajia asiasta säännöllisesti.
  2. Mikäli harjoittelija on joutunut karanteeniin, ilmoitetaan tilanteesta sähköpostiin info@kushin-kan.fi, jotta voidaan arvioida tilanteen vaikutus harjoitusryhmään.
  3. Vaikka harrastaja tuntisi itsensä terveeksi mutta on ollut oireisen henkilön kanssa kontaktissa, harrastaja ei voi tulla harjoituksiin ennen kuin on tiedossa, että johtuivatko henkilön oireet Covid-19 tartunnasta.
  4. Ulkomailla matkustaneiden on pysyttävä pois Luolan harjoituksista 10 päivän ajan Suomeen saapumisesta. (Jos sinulla on Suomeen saapuessasi korkeintaan 72 tuntia vanha todistus negatiivisesta koronatestistä, mene toiseen koronatestiin aikaisintaan 72 tuntia maahan saapumisen jälkeen. Jos tämän toisen testin tulos on negatiivinen, voit keskeyttää omaehtoisen karanteenin.)
  5. Valitaan yksi laji, jota harjoitellaan.
  6. Luolalla käytetään maskia ulko-ovelta lähtien.
  7. Ryhmien koko max 20 henkeä.
  8. Kaikki harjoitusryhmät noudattavat annettua harjoitusaikataulua. Luolatilaan mennään vasta kun harjoitus alkaa.
  9. Harjoituksen kesto n 1h, jonka jälkeen siivous ohjaajan ohjeiden mukaan.
  10. Luolalta poistutaan välittömästi siivouksen jälkeen, jotta Luolaan jää 15min tuuletustauko ennen seuraavaa ryhmää.
  11. Jalat pestään kotona. Käsien desinfiointi tai pesu vedellä ja saippualla suoritetaan Luolalla porrastetusti ennen harjoituksia.
  12. WC-käynti tms. mahdollinen.
  13. Harjoituksen sisältö niin, että tosiasiallinen turvaväli säilyy.
  14. Pariharjoittelu maskipäässä sallitaan max 15min.
  15. Harjoituksissa suositaan mahdollisuuksien mukaan vakipareja ja pienryhmiä. Harjoituksen ohjaaja vastaa tästä.

Toimimalla näiden ohjeiden mukaisesti teemme kaikki harjoituksista turvallisia ja toimivia!

Kushin-Kan ry., johtokunta

Lisätiedot: Harri Heikkari, puheenjohtaja p. 040 5401916